Onnistaipaleen kylän kesän 2022 kesäjuhlat pidettiin lauantaina 6.8.2022 perinteiseen tapaan kyläyhdistyksen Onnimanni-kodalla. Aamupäivän synkät sateet väistyivät lupaavasti iltapäivän edetessä, ja juhlat päästiin aloittamaan lähes aurinkoisessa, joskin kolean tuulisessa säässä. Kepparikisaajat aloittivatkin heti harjoittelun kodan ympärille rakennetulla radalla.
Simo Hirvosen runsailla palkinnoilla varustettu arpajaispiste oli muutaman vuoden tauon jälkeen jo odotettu ohjelmanumero, ja kyläyhdistyksen puheenjohtajan, Joni Lindqvistin, muurinpohjalettupisteellä riitti tuttuun tapaan nälkäisiä jonottajia.
Lounaasta uhkaavasti lähestyneiden pilvien tuoma sadekuuro ja myrskyisät tuulenpuuskat saivat kuitenkin juhlakansan siirtymään kodan suojiin nauttimaan letuista, makkaroista ja Anne Hirvosen keittämistä kahveista. Sisällä olikin nuotiotulien ääressä lämmin tunnelma, ja kotaan siirretyllä arpajaispisteellä riitti edelleen toiveikkaita arvan ostajia.
Sateen väistyttyä päästiin vihdoin aloittamaan Kirsi Nousiaisen tuomaroimat kepparikisat, joihin ylimääräistä haastetta toi kuitenkin edelleen kovin puuskainen tuuli. Onneksi kisan osallistujat auttoivat toisiaan hyvässä urheiluhengessä, etteivät tuulenpuuskien pudottamat rimat päässeet sotkemaan kenenkään kilpailusuoritusta.
Kepparikisaan osallistui jälleen kymmenen reipasta ratsukkoa, ja kisan jälkeen kunkin ikäsarjan nopein kilpailija palkittiin tuomarin avustajien, Kerttu ja Kaisa Pitsingin, kiinnittämillä ruusukkeilla. Tällä kertaa oman sarjansa nopeimpia olivat Anni Kujala (yli 12-vuotiaat), Vilja Syvänen (10-11 -vuotiaat), Alisa Karisto (8-9 – vuotiaat), Sylvia Karisto (6-7 -vuotiaat), Eevi Järviö (4-5 -vuotiaat) sekä Hellä Manner (1-3 -vuotiaat).
Hiukan varttuneempien kesäjuhlavieraiden kovasti odottama tikkakisa jouduttiin valitettavasti perumaan kovan tuulen vuoksi. Onneksi saimme kuitenkin herkkujen lisäksi nauttia kodan lämpimästä tunnelmasta sekä mukavasta jutustelusta hyvässä seurassa.
Kiitoksia kaikille juhliin ja niiden valmisteluun osallistuneille! Saapa nähdä, millaisissa tunnelmissa ja millaisilla kujeilla vietetään seuraavia kesäjuhlia.
Juhlan tunnelmat tallensi valokuviin Juha Nousiainen.